tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Tauon jälkeen...

Olen nyt ottanut kesän vastaan avosylin, siksipä täälläkin on pikku tauko ollut :D Löysin lähikirjaston uudestaan, kun ulos uskaltaa lähteä ilman takkia, ja olenkin parissa viikossa lukenut kolme kirjaa ja neljäs on menossa kovaa vauhtia :)

Ja kirjathan tunnetusti kuluu nopeasti viltin päällä makoillessa ja aurinkoa ottaessa. Tänään oli kolmas päivä siinä puuhassa, uudet bikinit tuli hankittua jo Kajaanin reissulla... Tänään oli myös pisin aika, jonka vietin auringossa ja fiksuimmat voikin sitten päätellä, mitä se tarkoittaa. Poltin itseni aika lahjakkaasti, selkä on kuin tomaatti, decoltee hiukan lievempi ja reisissä on pientä punaista näppyä :D Noh, kerrankos sitä. Emma piti mulle seuraa ulkona, mutta älkää pelätkö! En pakottanut koiraa olemaan montaa tuntia paahtavassa auringossa, vaan viritin sille sateenvarjosta päivänvarjon jonka alla oli tilaa makoilla viileässä ja juomakuppi oli myös mukana :)

Hoksasin eilen, ettei mulla ole mitään päälle pistettävää kun pikkuveli pääsee ylioppilaaksi lauantaina ja suunnattiinkin sitten koulun jälkeen kaupunkiin ja törmättiin sattumalta mun mamiin, joka sitten osti mulle tälläisen suloisen paitamekon:


Itseasiassa juuri tätä mekkoa menin metsästämään, koska yhdellä meidän luokkalaisella oli tälläinen koulussa :D Värit hitusen vääristää, sininen on enemmän turkoosi ja vaalean lila pinkki... En tiedä selventääkö tämä yhtään:


Anyways, nyt on sitten jotain päälle pistettävää, tuon kanssa kun pyörähtää, niin helmasta tulee ihan pallo <3 Otin samaa kokoa kuin sillä meidän luokkalaisella, mutta meissä on sellanen pieni ero, että tää tyttö on alta 160cm ja painaa about 40kg ja mä sit taas olen sen 170cm ja painan aika roimasti yli 40kg :D joten kun toisella mekko on polveen asti ja suloinen lörppömekko, niin mulla se on juuri ja juuri siveellinen ja saa mut helposti näyttämään pullukalta. Mutta ei anneta sen häiritä! Musta se on ihana ja piste.


Tässäpä vielä kuvaa eiliseltä, oli niin tylsä koulupäivä, että napsin itsestäni kuvia peilin kautta...



Paidan sain anopilta tuliaisiksi Berliinistä, ja sanottakoon nyt että tuoksuna oli sitten äidin tuliainen Prahasta, Escadan Ocean Lounge :)

Tukkaan on tulossa muutoksia, toiv ennen lauantaita, mutta katsotaan.

Sitten ehkä hienoimpaan uutiseen! Luulin jo, ettei mulla ole kesätöitä lainkaan täksi kesää, että teen sitten vaan rakennekynsiä ja jotain ruohonleikkausta sukulaisilla... Nyt sitten ihan sattuman kautta pääsin Laitilaan yhteen tehtaaseen töihin ja aloitan siellä perjantaina!!! Oon niin superhyper ilonen!!

Ei kommentteja: