perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Rakastuin.

Tänään olikin eka päivä tällä viikolla, kun olen viitsinyt laittaa jotain näytettävän arvoista päälleni. Tai no pakkohan se oli jotain kiskaista päälleen, kun lähti kirppiskierrokselle. Ja onneksi lähtikin!

Kävin ensin kaupungin suurimmassa kirppiksessä, josta en ihme kyllä tällä kertaa mitään löytänyt, ja näin jälkeenpäin olen äärettömän iloinen, etten kiikuttanut sitä 5e maksanutta hametta kassalle. Nimittäin ensimmäisen kerran elämässäni päätin käväistä Työttömät Ry:n kirpparilla, joka on mielestäni kutsunut mua, ja nyt ymmärän miksi. Uskon että mulla oli maailman typerin virne kasvoillani, kun näin tämän kaunokaisen:



Olen pienessä mielessäni aina haaveillut tälläisestä vanhan mallisesta matkalaukusta ja tämä yksilö on aivan priima kunnossa, ja täydellisen värinen! Pelkäsin sen maksavan parikin kymppiä, mutta lapussa komeilikin 3e!! Ja vielä paranee...

Ei, nämä eivät olleet tuolla sisällä, vaan ihan itse nuo sieltä keräilin. Ihan mahtava paikka, siellä oli kaikki järjestelty, naisten, lasten ja miesten vaatteet omissa huoneissaan, kaikki housut hyllyillä pinnoissa kooittain (vai miten se taipuu), vyöt koreissa, kengät hyllyillä yms.
  • vyöt, keltainen 0,40e ja harmaa-vihreä-ruskea? 0,50e
  • niittilaukku 1e
  • vetoketju 0,40 (siellä oli laatikollinen erivärisiä vetskareita!)
  • farkkuliivi 1,40 (olen kaavaillut pikku muokkausta tälle ;) )

Jos nyt siis nopsimmat laskevat, niin yhteissummaksi olisi tullut 6,70e. Mutta kassalla täti sitten ilmoitti että joo, otetaanpa tästä vähän hinnoista pois, meillä on tälläinen ale meneillään... maksoin tästä kaikesta vain 3,50!!! Lähdin sieltä pois lähes leijuen <3

Kysyin vielä että kuinka usein heille tulee uutta tavaraa, niin kuulemma päivittäin. Eli tästä tytöstä tuli juuri Työttömien kirppiksen vakkari asiakas!

Tässä muuten vielä sitä tämän päivän ostosteluasua:

  • wetlookit: H&M
  • hame: H&M
  • huppari: Jukan kaappi, Jack and Jones näemmä
  • huivi: Libanonista
  • tekonahkatakki: Micmac
  • pipa: H&M
  • typerä ilme: ihan omasta takaa

6 kommenttia:

Salka kirjoitti...

Upea laukku, todellinen löytö!

..mä vähän ihmettelinkin, ettekö ole enää päivitellyt, mutta täytyykin etsiä blogi uudelleen omalle listalle blogilistalla :)

Outi kirjoitti...

Heh, joo tein pikku kämmin, ja katos kaikki lukijat, onneksi pari on jo löytänyt takaisin tänne :)

En kyllä ajatellut, että joku oikein ihmettelisi, etten päivitä! Wau O_o

Anonyymi kirjoitti...

uu, mäkin haluun tonne kirppikselle! saat viedä mut sinne sitten joskus, jooko?

Outi kirjoitti...

juu, jukkakin jo suostuin tonne tulemaan :D

aba kirjoitti...

MAHTAVA TOI LAUKKU!
Missä kaupungissa moinen sijaitsee? : )

Outi kirjoitti...

Ihan Raumallahan se :D