Tänään koin mukavan yllätyksen, kun kirjauduin Facebookiin. Entisen jalkapallo joukkueeni kapteeni oli lähettänyt minulle viestiä, jossa ilmoitti, että joukkueemme hakee vanhoja pelaajia takaisin minun peliaikaisen valmentajani kanssa. Aikomuksena olisi treenata vain 1-2 kertaa viikossa ja muuten pelaajat saisivat itse hoitaa kuntoaan miten itse ehtii.
Tätä olen odottanut! Harkitsin jo syksyllä liittymistä nuorempien jengiin toiseen seuraan, mutta sitten heidänkin joukkueensa mureni. Enkä ole halunnut mennä entiseen joukkueeseeni takaisin, koska se olisi tarkoittanut 4-5 kertaa viikossa treenejä ja lähes joka viikonloppu peli. Se olisi syönyt niin paljon aikaa, etten ollut valmis siihen uhraukseen, vaikka paljon lajia rakastankin. Mutta nyt olen valmis pariin kertaan viikossa, viime keväänä siinä oli tietysti sekin, että olimme Jukan kanssa kohtuullisen tuore pari, ja halusin hänen kanssaan viettää mahdollisimman paljon aikaa. Ja olin myös huhtikuusta asti töissä joka toinen viikko iltavuorossa, eli olisin päässyt vain joka toinen viikko treeneihin.
Nyt sain hyvän alun kuntoilupyrkimyksilleni ja nyt alkaa varmasti paino laskea ja vanha lihasmassani palata, en ole enää pullamössöä, vaan kiinteys palailee ehkä ainakin osittain :D Nyt on kyllä niin rapakunto, että torstaina kun treeneihin menen, niin jo puolen tunnin lämmittelyjuoksun jälkeen varmaan puuskutan kuin pieni juna. Noh, pikkuhiljaa sitten...
Illalla oltiinkin sitten taas luistelemassa, mutta ei ollut yhtä kivaa kuin eilen, ihan vaan sen takia, että väkeä oli tajuton määrä ja jääkiekkoilevat nuoret ei vaan TAJUA, että siellä on muitakin kuin he! Voisivat mennä lätkimään sinne kaukaloihin, joita on jopa KAKSI tuossa meidän kentällä, eikä laittaa sitä peliä pystyyn keskelle niitä kaukalon ulkopuolisia reittejä, koska me muutamat haluamme vain kiertää niitä reunoja ja puhua sontaa! Ja sitten saa päälleen syytteitä kuten: "Ei tarvii keskeltä kenttää mennä!" "Älä tuu suoraan päin!" "Menkää nyt siitä jo, me pelataan tässä!" Ja noh, pikkuisen ärhäkkä luonne kun olen, niin sanoin tietysti näillä ihanille 10-12-vuotiaille aika suorat sanat takaisin. Mitäs rupesivat ärsyttämään. Noh, ei kai ne traumoja saaneet..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti